Kaakon Kamarimusiikki soi jälleen 4.-8.7.2023

Ohjelmassa on klassisen kulmakiviä, Diandra ja satavuotisjuhlaa. Liput ovat myynnissä Lippupisteessä, Johku-kauppapaikassa ja paikallisissa myyntipisteissä kesäkuussa.

Kamarimusiikin kulmakiviä

Kaakon Kamarimusiikki kutsuu kuulijoita jälleen heinäkuun alussa Virolahdelle ja Haminaan. Tarjolla on kaikkiaan kymmenen konsertin kokonaisuus, joka tarjoaa huikean aikamatkan musiikin maailmaan ja erilaisiin tunnetiloihin. Taiteellinen johtaja Jukka Merjanen on jälleen koonnut kamarimusiikin helmistä kiinnostavan ohjelman. ”Mukana on todellisia kamarimusiikin kulmakiviä; rakastettuja teoksia, joita ei vielä Kaakonkulmilla ole päästy kuulemaan. Näistä erikseen pitää mainita Schubertin todella vaikuttava, kaihoisan kaunis jousikvartetto Tyttö ja kuolema, sekä yleisön ikisuosikki Tšaikovskin Jousiserenadi. Toiveuusintana puolestaan kuullaan Vivaldin Vuodenajat viuluvirtuoosi Petteri Iivosen tulkitsemana,” Merjanen summaa.

Diandra ja popklassikoita

Ohjelmasta löytyy myös iskelmää ja poppia. Festivaalin tähtivieraaksi saapuu upeaääninen ja taitava tulkitsija Diandra Flores, jonka taitoja on saatu laajalti ihailla mm. Elämäni biisi -ohjelmassa. Diandran konsertissa Virolahden kirkossa kuullaan kotimaisia ja kansainvälisiä rakastettuja lauluklassikoita. Aiempien vuosien tangotulkinnoistaan tuttu Kaakon Kamarimusiikin Ensemble heittäytyy festivaalin päätöskonsertissa popin ja ikivihreiden maailmaan. Makupaloja Tuomas Turriagon sovituksista jousiyhtyeelle ja pianolle ovat mm. Yesterday, Michelle, Ipaneman tyttö ja Juna kulkee. Koko perheen konsertissa päästään eläytymään Peer Gyntin jännittäviin seikkailuihin musiikin, tarinan ja taiteen keinoin.

Virolahden Musiikkiyhdistys 100 vuotta

Tulevan kesän teemana on ”Aika”, mikä tekee kunniaa tänä vuonna 100 vuotta täyttävälle Virolahden Musiikkiyhdistykselle, festivaalin vankalle taustavoimalle ja paikallisen musiikkiharrastuksen puolustajalle. Vuonna 1923 rekisteröidyn Virolahden Musiikkiyhdistyksen toiminta on jatkunut katkeamatta aina tähän päivään asti. Vuosien varrella yhdistyksen piirissä on toiminut soittokunta, jousiorkesteri ja lukuisia kuoroja, ja sieltä on saanut alkunsa moni menestyksekäs musiikkiura. Arkistojen kätköistä löytyi mm. valokuva yhdistyksen 60-vuotisjuhlakonserttiin vuonna 1983 kootusta orkesterista, jonka riveissä soitti myös 9-vuotias nuori lahjakas viulisti. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua hän päätti esittää kamarimusiikkifestivaalin perustamista Virolahdelle, ja siitä lähtien Jukka Merjanen onkin luotsannut Kaakon Kamarimusiikkia taiteellisena johtajana. ”Jo pikkupojasta asti olen saanut kokea viulisti-isäni kotiseudun Virolahden kauniin luonnon ja kesäisen lämpimän ilmapiirin, joka on toiminut innoittajana musiikinkin saralla. Sadan vuoden jatkumo kertoo musiikin ja kulttuurin suuresta arvostuksesta, mikä on kantanut myös Kaakon Kamarimusiikkia kohta kymmenen vuotta”, Merjanen toteaa.   

 

Taiteilijat

Tuttu taiteilijajoukko luotsaa yleisön musiikkielämyksiin: 

·       Jukka Merjanen, viulu, taiteellinen johtaja, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, 1. konserttimestari

·       Petteri Iivonen, viulu, National Opera de Paris, 1.konserttimestari

·       Kirsikka de Leval Jezierski, alttoviulu, Deutsche Oper, Berlin

·       Mari Viluksela, alttoviulu, freelancer

·       Samuli Peltonen, sello, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, soolosellisti

·       Tuomas Ylinen, sello, Helsingin Kaupunginorkesteri, soolosellisti

·       Maria Krykov, kontrabasso, Berlin Konzerthaus, bassosektion äänenjohtaja

·       Sam Parkkonen, käyrätorvi, Helsingin Kaupunginorkesteri, varaäänenjohtaja

·       Tuomas Turriago, piano ja sovitukset, TAMK, Sibelius-Akatemia

·       Liisa Malmivaara, piano, Helsingin konservatorio

·       Diandra Flores ja taustaryhmä, laulu

·       Ulla Laisi, kuvataiteilija ja kertoja / koko perheen Peer Gyntin seikkailuja -konsertti

Lisätietoja:

http://www.kaakkofestival.fi/
https://www.facebook.com/kaakonkamarimusiikki

https://www.instagram.com/kaakonkamarimusiikki/